lauantai 31. maaliskuuta 2018

Maaliskuun paketti

Nyt maaliskuussa SNY onkin hemmottelut minua kunnolla. Ensin saapui ihanalla kissan kuvalla varustettu pääsiäiskortti ja heti perään ilmoitus saapuneesta paketista.


Paketti oli jo ihastuttavan vaaleanpunainen ja oikein houkutteli avaamaan. Paketti olikin täynnä ihanuutta. Avattuani ensin silmiin osui viestilappu, jonka teksti kotitöistä pitää niin paikkaansa 😂 tosin tällä hetkellä neulomisen paikan on vieneet päättötyömekon ompelu ja tenttiin lukeminen 😞


Paketista paljastui kotiseutu teeman mukaisesti Pornaisten sukkien ohje sekä langat niihin. Tätä adlibriksen Socki-lankaa en olekaan ennen kokeillut. Muutaman kerän olen sitä jemmaan itsekin hankkinut, kun vain kerkeiäisin kokeilla. Lisäksi oli keinokuituista Zandaraa täytelankana, ei hätää SNY kyllä sille joku käyttötarkoitus vielä löytyy. Tuntuma on nimittäin mukavan pehmoinen. Lisäksi herkkuna oli vadelmamuruvalkosuklaata 😍


Taikapallo olikin käärittynä Zandarasta tehtyyn isoäidinneliöön ja oli tätä samaista Zandaraa. Palloon oli kätkeytynyt kaikenlaisia ihanuuksia. Värikkät muovineulat, kerroslaskuri, nenäliinoja, lammaskuvioinen teippi, teetä, silmukkamerkkejä ja bambupuikot.



Eikä tämä vielä tähän loppunut, paketin pohjalla oli pinkkiin paperiin käärittynä synttärimuistaminen. Ihana Tildan tapaantapaa kirja, muuttama Tilda kirja minulla jo ennakkoon olikin, muttei tätä kirjaa. Sieltähän löytyi heti kissa, joka on varmaankin aivan pakko toteuttaa 😊
Lisäksi kortissa komeili Pornaisten kansallispuku, vau!



Kiitos tästä kuusta ihana SNY 💖

4 kommenttia:

  1. Kiva, että paketti on vihdoinkin onnellisesti perillä ja että tykkäät. Huhtikuun paketin kokoaminen on jo minulla käynnissä, ettei maaliskuun myöhästyminen vaan toistu. Vähän arvellutti, ettei sinulla ole ennestään tuota Tildan talvi- kirjaa. Onneksi ei.
    Aurinkoisia huhtikuun päiviä sinulle!
    T. Salainen neuleystäväsi, 6

    VastaaPoista
  2. Oi, suloinen kokonaisuus!

    VastaaPoista